Blogitekstisuositus

about me!

torstai 15. joulukuuta 2016

Tutustumista uuteen talliin

Heippa!

Talliin tutustuttu. Ensimmäinen päivä oli sekavin. Paljon opittavaa, ymmärrettävää ja muistettavaa. Hevosia on oikeasti paljon! Onneksi niistä vain tietty osa on Kristan ratsastettavana, niin nämä ehkä alan jo muistamaan nimeltäkin ;)
Täytyy myöntää että ajatus siitä että suurin osa näistä hevosista on vasta 3-4 vuotiaita tuntuu hassulta, koska heistä liki jokainen käyttäytyy erittäin esimerkillisesti, sekä ovat todella fiksuja.  Ja muistetaan myöskin se että joukossa on orejakin!






Oritalli 


Ensimmäiset päivät oli hämmennyksen ja yllättymisen aikaa. Esimerkiksi se, että vaikka tavallaan tiesin jo etukäteen, että täällä hevoset eivät tarhaa vaan seisovat tallissa. Se hämmensi hieman. Talli on kylmä joten hevoset loimitetaan aina karsinoihin.  Tämä tarkoittaa tietysti sitä että hevosten ainoa ulkoilu tapahtuu liikutuksen merkeissä.  Riippumatta siitä onko se sitten juoksutus vai ratsastus. Tämän vuoksi nuoretkin hevoset pyritään liikuttamaan jollain tavalla joka päivä.

Toinen hämmennys oli ehdottomasti se että täällä jokaisen hevosen kaviot rasvataan aina liikutuksen jälkeen. Täytyy myöntää että kaviot ovat hyvässä kunnossa! Tämä on kuulemma Saksalainen tapa. :)



Kuivikkeena täällä on olki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti